(Väliotsikot ovat minun lisäämiäni, samoin tähdellä * merkityt alaviitteet)
Mitä on uudestisyntyminen?
§ 1556. Nyt joku kysynee, mitä on uusi syntyminen ja mistä ihminen voi tietää olevansa uudestisyntynyt.
Vastaus: sille, joka on todella uudestisyntynyt, ei ole vaikeaa tietää, että hän on todella uudestisyntynyt. Luther tiesi päivän ja hetken, milloin hän oli uudestisyntynyt. Mutta sille, joka ei ole uudestisyntynyt, on mahdotonta tietää, onko hän uudestisyntynyt. Suruton ihminen ei tiedä mitään uudestisyntymisestä. Sillä, joka on aikansa ollut herännyt ja on seissyt ahtaan portin takana, ei ole kokemusta uudestisyntymisestä. Joka on tuntenut armonmerkin, ei voi sanoa varmuudella, onko hän uudestisyntynyt vai ei, sellainen ei tiedä mitään enempää kuin on todellisuudessa kokenut. Ensimmäiset armonmerkit ovat kuitenkin pettäneet monen luulemaan niitä todisteiksi uudestisyntymisestä.
Opetuslapset eivät uudestisyntyneet pääsiäispäivänä, vaikka he saivat Vapahtajan ylösnousemisen takia kokea taivaallisen ilon esimakua, sillä vielä jälkeenpäin maailma oli heillä mielessä ja messiaanisen valtakunnan maallinen ihanuus heräsi taas heidän sydämissään, kun he kysyivät: Herra, tälläkö ajalla sinä rakennat Israelille valtakunnan. Vasta helluntaipäivän jälkeen heidät irrotettiin maailmasta."
Elävä ja kuollut usko
§ 1557. Siitä näet, miten hirvittävän vaikeata on ihmiselle erota maailmasta. Älä koskaan kuvittele olevasi uudestisyntynyt ennen kuin tunnet olevasi irrotettu maailmasta. Olkoon sinulla mitä kokemuksia tahansa, jos tunnet olevasi kiinni maailmassa etkä edes ajoittain tunne olevasi irrotettu maailmasta, on sinun epäiltävä autuuttasi.
Armonmerkkien ja Pyhän Hengen todistuksen lapseudesta on uusiuduttava, muutoin elävä usko muuttuu kuolleeksi uskoksi, mikä kohtaa silloin, kun omatunto ei ole valvova. Elävä usko koostuu korkeista taivaallisista tunteista, jotka tunnetaan sydämessä, eikä näitä tunteita voida sanoilla kuvata, niitä ei voida määritellä, koska ymmärrys ei voi tarkata tunteita eikä saattaa niitä käsitteelliseen selkeyteen.
Armon varas
§ 1529. Siinä on juoni, että armon varas kuvittelee olevansa uudestisyntynyt kasteessa kerta kaikkiaan, hän luulee, ettei hän tarvitse enää muuta uutta syntymistä, vaikka Völdike*, joka halusi olla oikein puhdasoppinen, katsoi uuden syntymisen olevan välttämätöntä myöskin kasteen jälkeen, kun ihminen on langennut armosta. Mutta aikamme armon varkaat haluavat livahtaa uudensyntymisen ohi,..
Uudestisyntymisen kokemus
§ 1530. Jos uusi syntyminen olisi sellainen työ, joka voisi tapahtua ihmisen tietämättä, ei olisi kummakaan päästä taivaaseen. Mutta nyt uusi syntyminen on sellainen teko, joka vaatii mitä selvimmät, tunnettavimmat kokemukset.
§ 1531. Lutherin kokemus osoittaa, että uuden syntymisen on oltava jotain tunnettavaa ja koettavaa, ei vain pelkkä aate, vaan toteutunut aate, sydämen muutos, joka kouraisee syvälle ihmisen hengelliseen organismiin. Tosin jo herääminen on sydämessä tunnettava Jumalan hengen armotyö, niin myös katumus, vaiva ja synnin suru ovat sydämessä tunnettavia, jos niitä mielii kutsua totiseksi katumukseksi. Mutta näitä valmistavia armon vaikutuksia ei saa sekoittaa uudestisyntymiseen, jota seuraa tunnettava ilo ja rauha Pyhässä Hengessä.
1532. Oikeaan uudestisyntymiseen vaaditaan ehdottomasti Pyhän Hengen tunnettavat armonvaikutukset, joita nykyaikaiset teologit nimittävät hurmahenkisyydeksi. (In falsis vero fidei criteriis numerandae sunt sensationes internae.)*
Pyhän Hengen todistus
§ 1477. Elävän uskon tuntomerkki on siis tunnettava sovitus Jumalan kanssa eli Pyhän Hengen todistus armon tilasta, jonka Luther ja kaikki totiset kristityt ovat kokeneet. Mutta näitä kokemuksia ei kellään suruttomalla ihmisellä ole, jonka vuoksi se, joka ei tiedä, milloin hän on herännyt, ei ole herännyt ollenkaan.
Uudestisyntymistä edeltävä totinen katumus
§ 1474 ...Eiköhän liene elävään uskoon välttämätöntä jokaiselle joutua ensin epätoivoon eli jäädä kokonaan vaille uskoa, että kuollut usko lähtisi peruukista ja elävä usko tulisi tilalle. Se ei voi tapahtua ilman syvää hengellistä murhetta, jolla sydän valmistetaan ottamaan vastaan pelastus.*
1474. Väitämme siis, että totisen katumuksen on käytävä elävän uskon edellä, surun, joka on Jumalan mielen mukaista, ts. kivun ja ahdistuksen on edellettävä uuttasyntymistä. Sellaisen kivun ja ahdistuksen Luther koki ollessaan lain alla.
Kokemus uskon perustana
§ 1457. Tässä näemme kokemuksen olevan pettämätön peruste ihmisen vakaumukselle. Mutta mikä kokemus on kuolleen uskon perustana? Kuolleen uskon kannattaja luulee tulevansa autuaaksi, vaikkei ole täyttänyt niitä väistämättömiä ehtoja, jotka autuuden saavuttamisella on. Raamattu vaatii ehdottomasti totista katumusta ja parannusta, se vaatii kääntymistä, uuttasyntymistä ja sovitusta Jumalan ja lähimmäisen kanssa. Tämä kaikki puuttuu kuolleelta uskolta, ja kuitenkin hän uskoo tulevansa autuaaksi. Häneltä puuttuu ennen muuta Pyhän Hengen todistus armon tilastaan, ja kuitenkin hän uskoo tulevansa autuaaksi.
§ 1458. Kuolleella uskolla ei siis ole mitään subjektiivista perustetta iankaikkisen autuuden toivolleen (§ 507), mutta kpl DD on jo osoitettu, että hengellisissä asioissa tarvitaan vakaumukselle ehdottomasti subjektiivinen peruste. Kuolleella uskolla on pelkästään objektiivinen peruste, armolupaukset, jotka hän käsittää ja omistaa itselleen, mikäli hänellä on hämärä aavistus rikollisuudestaan, mutta jos hänellä on omavanhurskaus autuuden perustuksena, ei hänen tarvitse omistaa armoa suurena syntisenä eli kaikesta hyvästä riisuttuna, paheellisena ihmisenä, vaan hyveellisenä, hurskaana, jalona, omantunnontarkkana, kunniallisena ja oikeudenmukaisena ihmisenä, joka ei ole vain täyttänyt velvollisuuttaan Jumalaa ja lähimmäistään kohtaan, vaan myös rakastanut Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niinkuin itseään.
Mitä Luther oikeasti tarkoitti?
§ 1047. Kun Luther piti esillä peruslausetta, että ihminen tulee vanhurskaaksi yksistään uskosta ilman lain tekoja, ei hänen tarkoituksensa suinkaan ollut, että kristitty eläisi pakanan tavoin; päinvastoin hän vaatii monissa kohdin, että tekojen tulee olla uskon seurausta. ... Mutta kuolleen uskon kannattajat ovat käsittäneet asian niin, ettei ihmisen tarvitse läpikäydä mitään totista katumusta, niinkuin totinen synninkatumus olisi syntisen oma teko. On kyllä totta, ettei ihminen voi ansaita mitään armoa, ei katumuksellaan eikä parannuksellaan, mutta toisaalta on myös ikuisesti totta, että kun vaimo synnyttää, on hänellä murhe, eikä kukaan voi ilman tätä hengellistä murhetta syntyä uudesti. Totisella katumuksella ja parannuksella on sydämen valmistuttava ottamaan vastaan elävä usko.
Mitä on kuollut usko?
§ 1050. Kuollut usko on väärää luottamista Jumalan armoon, se on vakaumus, jonka ihminen voi saada aikaan itse, tai sellainen vakaumus, jonka Perkele saa aikaan, ts. sellainen vakaumus, jonka subjektiivinen perusta on vallitsevissa alhaisissa passioissa. Ihminen kuvittelee, että hän on sovitettu Jumalan kanssa, vaikka häntä inspiroi Perkele. Kuvitellaan, että rakastetaan Jumalaa, kun rakastetaan itseään ja maailmaa. Tätä itsepetosta sai Pietari kokea. Ennen lankeemustaan hänen täydellinen ja todellinen vakaumuksensa oli, että hän oli uskon sankari, joka rakasti Vapahtajaa niin paljon, että pystyi antamaan henkensä ja verensä hänen puolestaan. Mutta kuinkas kävi? Kaikki oli vain itsepetosta.
§ 1054.
...Kuolleella uskolla on siis vain objektiivinen perusta, mutta elävällä uskolla on sekä objektiivinen että subjektiivinen perusta, ja siten vakaumus on täydellinen.
§ 1056. Vaikka se, jolla on kuollut usko peruukissa, elää pahemmin kuin turkkilainen ja pakana, hän luulee kuitenkin olevansa jatkuvasti kristitty. Hän elää siinä suloisessa kuvittelussa, että hänellä armosta ja Kristuksen ansioon luottaen on synnit anteeksi.
Huono saarna vaikuttaa kyllä tunteisiin...
§ 1057. Kuuluisimpien hengellisten puhujiemme pyrkimyksenä ei ole repiä, leikata, raapia eikä löylyttää vanhaa aatamia lain vasaralla ja totuuden paljastetulla miekalla. He eivät uskalla pistää reikää vanhan aatamin myrkkypussiin totuuden terällä. Heillä ei ole rohkeutta leikata partaveitsellä syntisen haisevia paiseita. Heillä ei ole myöskään rohkeutta leikata pois omantunnon kuollutta lihaa, ettei vanhan ihmisen herkän omantunnon tarvitsisi vuotaa verta eikä kirveliä ennenkuin iankaikkisuudessa. Sen sijaan että pistäisivät reiän märkäpaiseeseen, nämä hengelliset puoskarit panevat pehmeää puuroa syntisen haiseville paiseille; sen sijaan, että leikkaisivat kuolleen lihan omaltatunnolta, he panevat pirunpaskaa omantunnon haavoihin; sen sijaan että raapisivat, leikkaisivat ja löylyttäisivät kivikovaa ihmissydäntä, he painavat kaikkea villaisella ja tekevät maljan ulkoapäin puhtaaksi.
§ 1058. Hengellisten puhujiemme pyrkimys on enimmäkseen tehdä vaikutus ja pehmittää luonnollisia tunteita. Vaikuttaakseen tunteellisiin saarnamies itkee itse, vaikkei kukaan muu itkisi. Välistä hän määkyy saarnastuolissa mitä suloisimmalla pukin äänellä koskettaakseen tunteikkaiden hermoja. Välistä hän pehmittää luonnollisia tunteita ja panee vanhan aatamin lämpimään kylpyyn. Välillä hän lypsää tunteellisten utareita saadakseen niistä kyyneleitä. Hän pusertelee maalaismuorien pehmeitä rintoja ja pusertelee kyynelrauhasia. Välistä hän saa koko kiulullisen kyyneleitä, mutta nuo kyyneleet on turhaan tuhlattu Herran temppelissä, mikäli niistä ei seuraa mitään parannusta. Toisinaan hän panee toimeen hirmuisen pommituksen maalaisukkojen rumpukalvoja vastaan; on niinkuin kivet vierisivät kirkon katolla. Mutta kaikki tämä romina ei auta pappia eikä seurakuntaa, mikäli mitään parannuksen hedelmää ei seurakunnassa ilmaannu.
... mutta ei vaikuta parannusta
§ 1059. Sellaisesta melusta ja määkimisestä ei synny muuta kuin koiran uskontoa, koskapa seurakunta välistä luulee olevansa kolmannessa taivaassa siitä huolimatta, että sen jokapäiväinen elämä osoittaa sekä papin että seurakunnan olevan lähempänä helvettiä kuin taivasten valtakuntaa. Kuvitellaan että ollaan kristittyjä, vaikka passiot myrskyävät alakerrassa pauhaavina aaltoina. Luullaan oltavan uudestisyntyneitä ilman murhetta ja ahdistusta. Luullaan päästyn taivasten valtakuntaan käymättä ahtaan portin läpi. Vanha aatami ryömii arkiseen elämään karvoineen kaikkineen.
Alaviitteitä
Völdike* olisikohan tämä Viipurin piispana 1800-luvun taitteessa toiminut Andreas Wöldike?
lat.* Uskon vääriä perusteita ovat muun muassa sisäiset tuntemukset
katumus* vrt Hollatzin Armonjärjestys autuuteen
No comments:
Post a Comment