4. Paastonajan sunnuntain Päiväsaarna 1849

Koska kansa sen näki, ettei Jesus siellä ollut eikä hänen opetuslapsensa, astuivat he myös haaksiin ja menivät Kapernaumiin etsein Jesusta.

Ja kuin he hänen siltä puolen merta löysivät, sanoivat he hänelle: Rabbi, koskas tänne tulit?

Jesus vastasi heitä ja sanoi: totisesti, totisesti sanon minä teille: ette etsi minua, että te näitte ihmeen, vaan että te saitte leipää syödä ja olette ravitut.

Älkäät tehkö sitä ruokaa, joka on katoovainen, vaan sitä ruokaa, joka pysyy ijankaikkiseen elämään, jonka Ihmisen Poika teille antava on; sillä Isä Jumala on sen vahvistanut.
Joh 6:24-27

Evankelista Johannes muistelee tämän päivän evankeliumissa, että Jesus ruokki viisituhatta miestä viidellä leivällä (ja) kahdella kalalla, jonka tähden ne ihmiset, jotka olit tällä ihmeellisellä tavalla ravitut, tahdoit väkivallalla tehdä Jesusta kuninkaaksi. Josta me ymmärrämme, että surutoin väki tahtoo kyllä sen kaltaisen miehen kuninkaaksi, joka ruokkii heitä ilman. Mutta se tekee heidän yhtä, jos Jumala eli perkele ruokkii heitä, saati he saavat vattansa täytetyksi. Sillä se surutoin väki, jonka Jesus oli ruokkinut viidellä leivällä ja kahdella kalalla, rupeisit taas toisena päivänä juovattamaan häntä; ilmanki he luulit, että hän taas ruokkii heitä ilman. Mutta Jesus sanoi heille: “Ette sen tähden etsi minua, että te uskoisitte sanan, jonka minä teille sanonut olen, vaan sen tähden te tulitte minua etsimään, että te olette eilen ravitut.”
 

Me kuulemme näistä Vapahtajan sanoista, ettei nämät ihmiset juovattaneet Vapahtajaa sen tähden, että he saisit oikian ylösvalaistuksen siitä ainoasta tarpeellisesta, vaan sen tähden he rupeisit häntä juovattamaan, että hän kerran oli heitä ruokkinut. Ja jos Vapahtaja olis joka päivä ruokkinut heitä ilman, kyllä ne olisit häntä seuranneet vaikka toiseen mailmaan.

 

Mutta niin pian kuin Vapahtaja puhui heille muutaman kovan sanan, joka koski vanhalle aadamille, käänsit he varsin selkänsä Vapahtajalle ja sanoit: “Tämä on yksi kova sana. Kuka voi sen kuulla?” Ja jos vielä nytkin joku rikas mailman herra tulis, joka ruokkis surutointa väkeä ilman, kyllä näkisitte, kuinka mailman ihmiset juoksisit joukottain hänen peräänsä ja huutaisit täydellä kurkulla: “Hoosianna, Davidin Poika. Kiitetty olkoon tämä hyvä herra, joka ruokkii meitä ilman.”

 

Mutta jos tulis semmoinen herra, joka antais heille Jumalan sanaa ja soimais heitä vääryydestä ja jumalattomasta elämästä ja tahtois heitä kääntymään ja parannuksen tekemään, kyllä näkisitte, kuinka he rupeisit suuttumaan ja huutamaan: “Ota pois, ristiinnaulitse! Tämä ei ole mahdollinen elämään maan päällä, joka ei anna meille omantunnon rauhaa!” Onkos kummempata kuultu? Hän tahtoo, että meidän pitää kääntymän ja parannuksen tekemän. Onkos kummempaa miestä nähty? Hän rupee laittamaan meidän elämäämme ja sanoo, että me olemme kastetut pakanat, vaikka me olemme kunnialliset ihmiset, ja siviästi eläneet ja ripillä käyneet ja kirkossa itkeneet. Mikä mies se on, joka siihen laihin haukkuu kunniallisia ihmisiä, ja tuomitsee vielä siviöitä ja kunniallisia ihmisiä helvettiin, jos totinen katumus ja parannus ei tule?”

 

“Semmoinen herra, joka saarnaa siihen laihin, että ihmiset tulevat niin hulluksi, että he rupeevat katumuksen ja parannuksen tekemään, semmoinen mies ei ole mahdollinen elämään maan päällä. “ Niin sanoit juudalaiset: “Meillä on laki, ja meidän lakimme jälkeen pitää hänen kuoleman, sillä hän on tehnyt itsensä Jumalan pojaksi.” Sitä ei saata yksi surutoin ihminen kärsiä, että yksi kääntynyt ihminen tunnustaa itsensä Jumalan lapseksi. Jos kristityt myös tunnustaisit itsensä perkeleen lapsiksi ja kiittäisit suruttomia Jumalan lapsiksi, niin rupeisit kaikki suruttomat nauramaan ja sanomaan: “Ja se on oikein. Kristityt ovat perkeleen lapset, mutta me olemme Jumalan lapset. Ja me luulemme, että semmoinen kristillisyys, joka nyt on näissä ilmestynyt, ei ole muu kuin riettaan hengen vaikutus.” Niin ne luulit juudalaisetkin, koska Vapahtaja rupeis soimaamaan heitä vääryydestä ja jumalattomasta elämästä: “Sinä olet samaritanus ja sinulla on perkele.”
 

Juudalaiset olisit kyllä kiittäneet häntä, jos hän olis kiittänyt heitä ja rukoillut heitä ja sanonut: “Rakkaat kristityt. Te olette Jumalan lapset. Te olette siviästi ja kunniallisesti eläneet mailmassa. Te olette niin paljon hyvää tehneet Jumalalle ja ihmisille, että teidän täytyy saada kiitoksen ja kunnian Jumalalta taivaan valtakunnassa. Te olette niin siviät ja hurskaat, ettei taivaan enkelit ole paremmat.” Jos Vapahtaja olis niin kiittänyt ja ylistänyt sen aikaisia ihmisiä ja vielä päälliseksi ruokkinut heitä ilman, totta vaan olisit hekin kiittäneet häntä ja sanoneet: “Suuri kiitos, hyvä herra kaiken hyvän edestä.” Mutta koska Vapahtaja rupeis soimaamaan heitä vääryydestä ja jumalattomasta elämästä, niin nousit vanhan aadamin karvat pystöön. Ja he rupeisit varsin käymään hänen henkensä päälle ja sanomaan: “Sinulla on perkele.”
 

Kyllähän luonnolliset ihmiset katsovat Pyhän Hengen vaikutuksia riettaan hengen vaikutukseksi, koska silmän kääntäjä on kääntänyt heidän silmänsä nurin. He lukevat Raamattua aivan nurin ja selittävät lihallisen mielensä jälkeen. Rietas kanssa selittää Raamattua, mutta hän selittää Raamattua sillä tavalla, että se tulee luvalliseksi hypätä kirkon katosta alas. Ja hänen palvelijansa selittävät Raamattua sillä lailla, että kaikki kotosynnit tulevat luvalliseksi. Ei ainoastans juopumus ja kirous tule luvalliseksi, vaan myös ahneus, koreus ja tappelus tulevat luvalliseksi luonnollisen ihmisen mielessä, koska Raamattu niin ymmärretään ja selitetään, ettei ole totinen katumus ja parannus tarpeellinen. Muutamat suruttomat antavat suulla myöten, että totinen katumus ja parannus on tarpeellinen, mutta ei sillä tavalla kuin nyt saarnataan.


Mutta kuinka? Joo sillä tavalla ilmanki, että toinen puoli sydämestä annetaan mailmalle ja toinen puoli Vapahtajalle. Sillä tavalla tahtoo luonnollinen ihminen tehdä parannusta, ettei hän tarvitsis missään hädässä taikka ahdistuksessa olla, ei tarvitsis mitään antaa vaivaisille. Jos Vapahtaja elikä perkele ruokkii häntä ilman, se tekee hänelle yhtä, saati hän saapi vattansa ja lihallisia himojansa täytetyksi.
 

Luonnollinen järki kouluttaa häntä niin, että hänen pitää parannuksen tekemän, mutta sillä tavalla kuin mailma on ennen bruukannut tehdä katumuksen ja parannuksen, että koska hän kotipaikoissa on kironut, tapellut, juonut ja vääryydellä koonnut tavaroita, ja sillä tavaralla ostanut itsellensä koreuden, rakentanut komeat kartanot ja laittanut itsensä ja talonsa niin komeaksi, että hän suurella kunnialla saattais vastaanottaa mailman ruhtinasta, tulee hän sitte suurella kunnialla ja suurella komeudella Herran huoneeseen ja siellä hän istuu niin kuin maaherra komeasti, siviästi ja urhoollisesti. Ja vaikka hän on tullut kirkkoon tunnustamaan itsensä vaivaiseksi syntiseksi, joka ei muuta ole ansainnut kuin helvetin ja ijankaikkisen kadotuksen, ovat kuitenkin hänen polvensa niin kankiat, ettei ne suju ollenkaan kumarrukseen.


Hän ajattelee ilmanki, ettei suuret herrat tarvitse kumartaa polviansa Jumalan edessä. Suuret herrat ei vihti kumartaa polviansa Jumalan edessä, koska synnin tunnustus luetaan, sillä he pelkäävät, että verkavaatteet kuluvat ylön paljon, jos heidän pitäis lankeeman polvillensa. Ei he sitä pelkää, että reikä tulee omaantuntoon, jos heidän pitäis kumartaman polviansa Jumalan edessä, vaan he pelkäävät, että koreat vaatteet kuluvat ja mustuvat. He luulevat pääsevänsä taivaaseen yhtenä koreuden kanssa.


Jos me sillä lailla teemme katumuksen ja parannuksen, ettemme tarvitse polviammekaan kumartaa, koska me rukoilemme Jumalalta synnit anteeksi, niin me pääsemme kaikki taivaaseen. Emme tarvitse kumartaa polviamme Jumalan edessä. Emme tarvitse kyynelillä ja huokauksilla kerjätä armoa, vaan me saatamme istua niin kuin mailman korkiat herrat penkissä ja sanoa Jumalalle: “Jos me olemme rikkoneet sinua vastaan, niin sinä olet velvollinen antamaan anteeksi.” Ne siviät miehet ja koreat vaimot, joiden koreat vaatteet kuluvat ja hieraantuvat, jos he lankeisit polvillensa Jumalan edessä, ne saattavat sanoa Jumalalle: “Emme me tarvitse sinua niin paljon palvella

 

Itse me olemme vastaamassa, jos mikään vahinko tapahtuu sielulle.” Ne saattavat vielä sanoa taivaalliselle vanhimmalle, joka makaa polvillansa ja hikoilee verta Yrttitarhassa näiden paatuneitten lasten tähden, jotka pilkkaavat vanhempansa kyyneleet. Nämät paatuneet lapset, jotka makaavat riettaan sylissä ja nauravat taivaalliselle vanhimmalle, koska taivaallinen vanhin makaa polvillansa ja itkee ja huokaa niin raskaasti, että sydän halkee. Niin sanovat paatuneet lapset: “Mitä sinä tarvitset murheessa olla meidän tähtemme. Et suinkaan meidän tähtemme ole niitä haavoja saanut. Itte ilmanki olet tehnyt itselles niitä haavoja.”

 

Koska me sillä tavalla teemme katumuksen, silloin me saatamme sanoa Vapahtajalle: “Met olemme siviät ja kunnialliset. Ei sinun tarvitse olla murheessa ja tuskassa meidän tähtemme. Itse me vastaamme, jos vahinko tapahtuu sielulle.” Eiköpä ole katumus ja parannus tapahtunut tässä seurakunnassa sillä lailla, että ihmiset ovat itkeneet kirkossa, koska niin kauniisti on saarnattu, että luonnolliset taipumukset ovat liikkuneet. Silloin ovat käärmeen kyyneleet vuotaneet kirkossa, mutta kirkon takana on kironneet ja nauraneet; kirkossa ovat jumaliset olleet ja jumalattomat kirkon takana, kirkossa ovat veisanneet ja kirkon takana juomalauluja laulaneet, kirkossa ovat siunanneet ja kirkon takana ovat kironneet. Eiköpä semmoinen Jumalan palvelus kelpaa hyvin Jumalalle, koska kirkossa palvellaan Jumalata ja kirkon takana annetaan kunnia mailman herralle; alttarin edessä annetaan suuta Vapahtajalle ja kirkon takana annetaan suuta Baalille. Eiköpä semmoinen Jumalan palvelus ole Jumalalle otollinen?

 

Mutta nyt sanovat tämän aikaiset siviät huorat ja rehelliset varkaat ja kunnialliset viinaporvarit, he sanovat näin: “Tänkaltaisen haukkumisen kautta paa tuvat ihmiset ja putoovat vielä syvempään helvettiin kuin he luonnostansa ovat.” Ja luonnollinen järki todistaa vielä päälle, että tänkaltainen saarna on tullut juuri riettaan hengen akatemiasta. Niin kuin juudalaiset sanoit Vapahtajalle: “Sinä olet Samaritanus ja sinulla on perkele”, niin sanovat myös tämän aikaiset juudalaiset jokaiselle, joka saarnaa niin totuuden ihmisille, että joku sielu rupee heräämään: “Sinä olet samaritanus ja sinulla on perkele.”

 

Mutta niin se on ennenki tapahtunut, että kaikki Jesuksen ristin viholliset paatuvat, koska niin saarnataan, että käärmeen siemenet rupeevat puikimaan sydämen juuressa. Juudalaiset tukitsit korviansa ja purit hampaitansa, koska Stefanus sanoi heille: “Te seisotte aina Pyhää Henkeä vastaan. Niin kuin teidän isänne, niin myös tet.” Ei suinkaan ole ihmet, jos sen kaltaiset ihmiset, jotka ovat lapsuudesta saakka imeneet synnin myrkkyä äitinsä maidolla, rupeevat oksentamaan ulos suustansa etikkata ja sappea, koska heille annetaan karvaita lääkityksiä. Hengelliset puoskarit antavat sokeria ja siirappia yhdelle ihmiselle, joka on täynnänsä käärmeen myrkkyä. Mutta oikiat tohtorit antavat ensinnä karvaita lääkityksiä, että se ihminen, joka on tapaturmaisesti niellyt myrkkyä, pääsis oksentamaan ulos sitä myrkkyä, ja sitte vasta annetaan hunajan pisarat sairaalle.

 

Hengelliset puoskarit panevat suruttomuuden ploosteria omantunnon haavain päälle, ettei omantunnon haavat pidä haiseman ja märkää vuotaman ennen kuin vasta ijankaikkisuudessa. Mutta oikiat tohtorit leikkaavat ensinnä terävällä raakaveitsellä sitä kuollutta lihaa, joka on mädännyt omantunnon haavain päällä, ja sitte vasta tiputtavat he hunajan pisarat niihin vertavuotaviin haavoihin.


Jos joku sielu täällä löytyis, jonka omantunnon haavat ovat verta vuotaneet sitte, kuin Pyhä Henki on leikannut pois sitä kuollutta ja mädännyttä lihaa, joka on kasvanut suruttomuuden ploosterin alla omantunnon haavain päälle, jonka puoskarit ovat panneet, olkoon minulle avullinen ja pidättäköön näitten sokiain raukkain päätä sillä aikaa, kuin Pyhä Henki leikkaa raakaveitsellä sitä kuollutta ja mädännyttä lihaa, joka on kasvanut omantunnon haavain päälle sen suruttomuuden ploosterin alla, jonka hengelliset puoskarit ovat panneet, ja rukoilkaan minun kanssani sitä suurta Ristinkantajata, että Hän avais näitten sokiain raukkain silmät, jotka ovat istuneet pimeydessä ja kuoleman varjon laaksossa hamasta pienuudesta niin tähän päivään asti, että hekin saisit nähdä, millinen valkeus on, ennen kuin aurinko laskee.

 

Taivaallinen kuningas, joka niin vähällä ruoalla on ruokkinut viisituhatta miestä, viidellä leivällä ja kahdella kalalla, saattaa vielä tänä päivänä ruokkia vaivaisia, isoovaisia ja janoovaisia, jos heillä on nälkä. Mutta nämät vaivaiset ei tunne nälkää ennen kuin he ovat vaeltaneet korvessa. Ei ne tunne nälkää ennen kuin kaikki niesta on loppunut, jota mailman jumala on heille valmistanut. Mutta jos he rupeisit seuraamaan Jesus ta korpeen, jos he siellä joutuisit nälkymään, niin he kiittäisit kyllä, jos he saisit yhden suupalaisen, yhden pikku hituisen Jesuksen siunauksesta ja Hänen armostansa, millä he pääsisit nälkää tappamaan. Ne harvat sielut kuitenkin syövät semmoista kuin on, jotka isoovat ja janoovat vanhurskautta ja sovintoarmoa Jesuksessa Kristuksessa nyt ja ijankaikkisesti.

Amen.

Alkuperäinen. SKHS:n Kollerin kokoelmasta C 173 n:o5 


Rovasti Lars Levi Laestadiuksen 
saarnat puhtaina 
jotka vastoin niitten kavaloita väärentäjiä näinä lopunaikoina hajallaan olevista käsikirjoituksista kokoilivat 
Lauri Koistinen ja Hannu Rautiainen 
Sisälähetysseuran kirjapaino 1984

 

Emme me koistislaisia pelkää!

Minussa on se vika, että arkeologina viihdyn menneissä ja pidän mahdollisimman alkuperäisestä tekstistä.

Nämä Laurin ja Hannun toimittamat tekstit ovat kieleltään aika rajua ja raakaa ja niitä sitten menivät sivistämään.

Ei pitäis mennä sivistämään vaan antaa alkuperäisen kielen raikua - ja tässä ovat pojat tehneet hyvän palvelun ja vielä pistäneet verkkoonkin kaikille lahjaksi.

(lumiukkona en edusta mitään lestadiolaista puoluetta, joten tämä on ulkopuolisen antama riippumaton lausunto.)

 

Vuohista ja lampaista taas tässä saarnassa

“Rakkaat kristityt. Te olette Jumalan lapset. Te olette siviästi ja kunniallisesti eläneet mailmassa. Te olette niin paljon hyvää tehneet Jumalalle ja ihmisille, että teidän täytyy saada kiitoksen ja kunnian Jumalalta taivaan valtakunnassa. Te olette niin siviät ja hurskaat, ettei taivaan enkelit ole paremmat.”

 

Sillä tavalla tahtoo luonnollinen ihminen tehdä parannusta, ettei hän tarvitsis missään hädässä taikka ahdistuksessa olla, ei tarvitsis mitään antaa vaivaisille. Jos Vapahtaja elikä perkele ruokkii häntä ilman, se tekee hänelle yhtä, saati hän saapi vattansa ja lihallisia himojansa täytetyksi.

 

"He luulevat pääsevänsä taivaaseen yhtenä koreuden kanssa."

tai kuten OM sanoi "pieninkin synti kadottaa" kultaista ristiä tuimasti katsoen.

 

Laestadius ei kyynelten antanut pettää itseään, eikä tarjoillut puudutuspiikkejä:

Hengelliset puoskarit panevat suruttomuuden ploosteria omantunnon haavain päälle, ettei omantunnon haavat pidä haiseman ja märkää vuotaman ennen kuin vasta ijankaikkisuudessa. Mutta oikiat tohtorit leikkaavat ensinnä terävällä raakaveitsellä sitä kuollutta lihaa, joka on mädännyt omantunnon haavain päällä, ja sitte vasta tiputtavat he hunajan pisarat niihin vertavuotaviin haavoihin.

 

Tämä 4. paastonajan sunnuntain päiväsaarna ei oikeastaan ole laisinkaan evankeliumin tutkielma, vaikka se siitä lähteekin.

Laestadius on saarnapöntössä ja katselee seurakuntaansa, ja saamme tässä kuulla, mitä hän siellä näkee.

Terävää ja ankaraa hengellisyyden arvostelua kirkkosalin täydeltä.

Hän koettaa tehdä eroa aidon parannuksen, aidon omantunnon hädän ja sellaisen sanojen tasolla olevan "tiedollisen" syntisyyden suhteen.

Ja mistä koetinkivi?

Teoista.

Kun saarnaaja elämästä, vaelluksesta, juopottelusta ja huoraamisesta puhuu, niin siinä nämä väärällä rauhalla omantunnon puuduttaneet alkavat suuttua.

naamio putoaa.

 

näin varmaan koetaan, että kun synti sanotaan synniksi, niin silloin maailma suuttuu.

semmonen papisto, joka viinaporvareita ja huoria kiittelee jumaliseksi, saa sen sijaan kehuja.

Niinkuin Vapahtaja saisi, jos ilman leipää kaikille jakaisi, päivästä toiseen.

Vaan kun meni parannusta saarnaamaan, niin samariasta piru tämä...

 

Vakavaa sanomaa

mutta myös melkoista tuon ajan kuvausta, millaisessa hengellisessä maailmassa Laestadius työtä teki.


saattaa muuten olla yleisesti rovastin postillojen kanssa hyvä hermeneuttinen apuneuvo kysyä, mitä Laestadius katselee.

- toisinaan hän katselee edessään avoimena olevaa Raamattua ja julistaa sen sanomaa

- toisinaan hän katselee edessään avoimena olevaa seurakuntaa ja julistaa sen tilaa

- toisinaan hän katselee kristillisyyden merkkejä ja opettaa yleisesti oikeaa ja väärää sieluntilaa

kun tämän pitää mielessä, saarnoista aukeaa hänen silmiensä kautta näkymää 1800-luvun puolivälin Pohjolaan ja räppäniä siellä asuvien ihmisten sydänten koteihin.


tästä edessä olevan seurakunnan katsomisesta ja sen hengellisen tilan ruotimisesta ei kaikki kansa pitänyt.

jako tapahtuikin sitten aika rajusti 1859 ja sieltä alkoi lestadiolaisuuden tie kohti irtautumista kirkosta ja aitoa lahkolaisuutta tässä meidän siionissamme, joka ei väärässä varmuudessaan varoituksista huoli!